Kerran nussin siskoni kanssa

kerran-nussin-siskoni-kanssa
Vanhempien ollessa poissa kotoa pikkuveli pääsee koittamaan, miltä tuntuu nussia isosiskoa …

Jälleen kerran aikalailla raskaanpuoleinen vitutus päällä, ulkona sataa räntää ja istuskelen himassa tuijottamassa televisiota. Nimenomaan tuijottamassa televisiota, ei mitään väliä mitä ohjelmaa sieltä tulee, kunhan tuijotan ajankulukseni laitetta. Isosiskoni oli mitä ilmeisemmin riidellyt jonkun kaverinsa kanssa ja murjotti omassa huoneessaan huudattaen jonkun Yön tai vastaavan koottuja. Siis todella ankea ilmapiiri. Tunnelma oli vähän erilainen kuin mitä voisi kuvitella, kun kaksi teiniä jätetään viikonlopuksi kotiin ilman vanhempia. Toki sitä olisi äkkiä saanut jonkinlaiset juhlat tai kotibileet aikaiseksi, mutta kun vanhemmille oli tullut luvattua ettei mitään järjestettäisi. Vanhemmat sitä paitsi oli kaikenkaikkiaan aika reiluja. Pitivät aina mitä olivat luvanneet jne. Joten vastaavasti halusin itse pitää kiinni lupauksista. Ja oli tullut luvatuksi, ettei mitään bileitä järjestetä.
Omat kokemukset alkoholin kanssa olivat todella vähäiset. Pari bisseä olin kerran kavereiden seurassa mökkireissulla nauttinut, mutta siihen se oli jäänyt. Ja nyt sitten fiksuna kuvittelin, että viinallahan se fiilis nousee. Oikein drinkin päätin itselleni väsästä, vähän vodkaa vanhempien kaapista, jäitä, mansikkalikööriä ja Spriteä. Kerralla naamaan ja pettymys kun mitään vaikutusta ei tuntunut. Ja kun edelleen hetken päästä ei tuntunut yhtään enempää, väsäsin toisen. Vain huomatakseni, että Sprite oli loppu.

Meillä molemmilla siskon kanssa oli omat pullut Spriteä, lähinnä riitojen välttämiseksi, ja systerin pullo oli edelleen avaamattomana jääkaapissa. Omaani olin juonut heti koulun jälkeenkin, joten nyt se loppui ennen aikojaan. Faktahan on , ettei systerin Spriteen ollut koskemista ilman lupaa. Ja lupaa ei kovin helposti heltiäisi. Joten tässä tarvittiin vähän oveluutta. Kaivoin kaapista pari lasia ja pillit, laseihin jäitä ja likööriä ja tilkka vodkaa. Sitten siskon pullo toiseen käteen ja lasit toiseen ja varovasti yläkertaan.
Siskon huone oli käytävän päässä vessan vieressä. Omani oli tehty taitekaton alle portaiden viereen. Aluksi en ollut oikein tykännyt, kun sisko oli saanut valmiin huoneen ja omani oli tehty parista kopperosta ja ja vähän hankalista tiloista. Nykyisin pidin juuri siitä sellaisenaan, varsinkin kun ikkunoista aukeni mukavat näkymät naapurien pihalle – oli mukava katsella naapureita ja runkkailla samalla.
Musiikki oli loppunut ja koputin siskon ovea. Odotin tavanomaista teinivastausta, jota ei kyllä kuulunut vanhempien ollessa kotona: “Mene vessaan runkkaan ja pysy poissa!” tai jotakin vastaavaa. Nyt ei kuulunut mitään ja koputin uudestaan, tosin kädet varattuina koputtelin limonadipullolla. Painoin kahvan alas ja astuin sisään.

Systeri makasi selälään sängyllä. Hame oli vyötäröllä ja jalat haarallaan sisko hieroi pilluaan. Vaaleanpunaiset pikkuhousut olivat vielä jalassa, käsi jonka sormet hieroivat kiivastii pillua oli työntänyt ne sivuun.. Siskolla oli päässään umpikuulokkeet, muita ei tuohon aikaan oikeastaan edes ollut, ja se selitti, miksen ollut saanut koputukseeni vastausta. Tuijotin siskoni haarojen väliä ja sormia, jotka hyväilivät pienellä pyörittävällä liikkeellä kostunutta pillua. Tunsin, miten veri sykki ja sai kyrpäni jäykistymään. Siinä se oli, siskoni pillu.

Jähmetyin niille sijoilleni tuijottamaan lumoutuneena tuota uskomatonta näkyä. En voinut vastustaa kiuausta vaan työnsin käden housuihini hieromaan kivikonana seisovaa kulliani. En tiedä kuinka kauan olin siinä seissyt tuijottaen runkkaavaa systeriä, kun yhtäkkiä siskoni käden liike pysähtyi kuin seinään. Minulta kesti hetki tajuta tilanteen muutos ja kun viimein uskalsin nostaa katseeni pillusta vetäytyvistä kosteudesta kiiltelevistä sormista kohtasin siskoni katseen. Ajattelin, että nyt tulee sanan mukaisesti turpaan ja kunnolla.

Otin epäröiden askeleen taaksepäin siskoni noustessa edelleen pillu paljaana istumaan, mutta potkaisin samalla oven kiinni. Siinä meni nopean paon mahdollisuus. Yhtäkkiä huomasin siskoni katseen laskeutuvan alaspäin vyötäröäni kohti ja pysähtyvän. Käteni oli edelleen housuissani pidellen edelleen puolikovaa kulliani. Huomasin hymyn häivähdyksen siskoni kasvoilla tämän noustessa sängyltä ja astuen pari askelta minua kohti. Sisko ojensi kätensä, kiskaisi oman käteni pois housuista ja työnsi omansa tilalle. Tunsin kuinka siskon sormet kiertyivät kyrpäni ympärille tehden pientä edestakaista liikettä.

Sitten sisko veti minut kullista pitäen lähemmäs sänkyä ja istuutui sen reunnalle eteeni.Siskon istuessa en nähnyt muuta kuin vähän rintaa paidankauluksesta. Toisella kädellä sisko veti housini alasta ja otti mollemmin käsin nyt uudestaan kivikovana seisovasta kullista kiinni. Jäykistyin aivan patsaaksi. Sisko puristeli kalua sen juuresta ja runkkasi käyttämällä vain peukaloa ja etusormea. Ja se tuntui hyvältä. Itse asiassa niin hyvältä, että hyvä jos siskoni ehti ehti vetäistä edes kymmentä kertaa, kun spermlasti lähti liikkelle.
Polvet menivät veteliksi ja tuntui aivan kuin pallit olivat tulleet mukana. Huohotin silmät kiinni, ja kun sisko jatkoi vielä hetken, tuntui tosi mahtavalta. Kun sain hengityksen tasaantumaan, näin miten sisko naureskeli. Nolotti aika paljon, kun en tiennyt, nauroiko hän minulle. Sitten näin, mihin asti olin onnistunut ruiskaisemaan. Spermaa oli siskon poskella, ja korvassa, ja sängyllä ja sängyn vieressä lattialla.

Olin hiukan nolona, mutta siskoni veti minut sängylle makaamaan kuiskaten korvaani ettei ollut tiennytkään että pikkuveljensä oli jo täysi mies. Sisko vei käteni pillulleen ja kädestä pitäen opasti kuinka naista kosketaan. Sinä yönä sain myös muita oppitunteja, mm. miten pillua pitää nuolla ja sain nussiakin siskoani. Eli siskoni vei myös poikuuteni. Siskoni kehui kuinka hyvä ja kookas kalu minulla oli, ja selvästi häntäkin kiihotti ajatus että veli nussii siskoa.

Yön tapahtumia ei uusittu eikä niistä koskaan puhuttu. Vain kerran sisko kuiskasi korvaani lähtiessäni muutamaa vuotta myöhemmin tapaamaan silloista tyttökaveriani, että älä sitten tukehduta tyttöparkaa isolla kullillasi, ja iskemällä silmää antoi ymmärtää, mistä oli kyse.

Vastaa